Kirjoitustulkkien kollegatapaamiset 2008 (Tapaamiset 2009)
Tampereella 30.10.2008
Paikalla oli 5 tulkkia: Vialta, Sivupersoonalta ja Leena Ukkosen toiminimeltä. Yhdistykseen liittymisen edut mietityttivät. Keskustelunaiheina olivat myös alueen kirjoitustulkkiresurssi, haastava k-tulkkauspaikka sekä toiveita tuleville tapaamisille. Erityisesti toivottiin jotain teemaa, jonka ympärille kokoontua. Ehdotuksena tuli mm. erilaisiin laitteisiin tutustuminen sekä vaativan tason tulkkauksen määritelmän pohtiminen.
Turussa 9.9.2008
Suomen kirjoitustulkit ry:n vuoden 2008 aluetapaaminen toteutettiin Turussa kortteliravintola Kertussa Jenni Kallion organisoimana. Paikalla oli kuusi kirjoitustulkkia.
Halukkaita kokoontumaan oli useampiakin, mutta valitettavasti heille tuli esteitä.
Jenni kertoo:
”Ohjelma oli asiapitoinen eli meillä oli koko ajan asiaa, eikä hiljaista hetkeä syntynyt. Pohdimme, että olisi hyvä jatkossakin olla tiukkana siitä, että keikoille järjestetään aina paritulkkaus, ellei kyse ole lyhyestä keikasta. Keskustelimme nykytilanteesta:
Turku ja Raisio maksavat nykyään vaativan tason tuntipalkkaa lukion kieltentuntien kirjoitustulkkauksesta.
Nyt on ainakin kahdessa lukiossa kieltentunneilla paikalla sekä viittomakielen tulkki että kirjoitustulkki – päättelimme, että ovat tainneet lukea Eeva Pekanheimon gradun. Päätimme osallistua runsaslukuisena joukkona kirjoitustulkkien koulutuspäiville, jotka järjestetään Turussa pe 24.10. ja la 25.10. Sauna ja seura lämpimiä! Entisenä laihialaisena en voi olla mainostamatta tilaisuuden ilmaisuutta.”
Lapualla 26.5.2008
Suomen kirjoitustulkit ry:n Pohjanmaan aluetapaaminen toteutettiin Lapualla 26.5.2008. Paikalla oli 5 kirjoitustulkkia; 2 Vaasasta, 1 Seinäjoelta, 1 Jurvasta ja 1 Lapualta. Vietimme hauskan illan keskustellen ja suolapalaa syöden. Pohdittiin muun muassa, että olisi hyvä saada vaikka juttua lehtiin kirjoitustulkkauksesta, että se tulisi paremmin ihmisten tietoisuuteen. Lisäksi koettiin tarpeelliseksi saada jonkinlaista tietoiskua esim kuntoutusohjaajille, neuvoloille tai muille sellaisille tahoille, jotka työskentelevät kuuroutuneitten ja huonokuuloisten kanssa. Yhdistykseltä kirjoitustulkit odottavat kaikenlaista tiedotusta heidän työtään koskevista ajankohtaisista asioista.
Helsingissä 20.5.2008
Suomen kirjoitustulkit ry:n ensimmäinen aluetapaaminen pidettiin Uudenmaan kirjoitustulkeille aurinkoisena tiistai-iltana. Paikalla oli kuusi tulkkia Helsingistä, Espoosta, Vantaalta ja Riihimäeltä sekä yksi kirjoitustulkkiopiskelija. Keskustelu oli vilkasta niin asiasta kuin asian vierestäkin ja ruoka maittoi.
Tilaisuudessa keskusteltiin mm. paritulkkauksesta, josta tulee sivuillemme epävirallinen suositus kesäkuun aikana.
|