Tulkkipalvelut Kelaan – aikataulu muuttuu

Vammaispalvelulain mukaisten tulkkipalvelujen järjestämisvastuu siirtyy kuntien sosiaalitoimelta Kansaneläkelaitoksen eli Kelan tehtäväksi 01.09.2010 alkaen. Aiempi ajankohta oli vuoden 2010 alku.

Tulkkauspalveluihin liittyvä lainsäädännön uudistus valmistuu kesällä 2009. Eduskunnan käsittelyyn se tulee syksyllä. Tulkkipalvelua koskevat säännökset on tarkoitus irrottaa vammaispalvelulaista. Laki on toissijainen eli henkilö saa palvelun, jos hän ei saa sitä jo muun lainsäädännön perusteella.

Aiemmin tulkkipalvelusta ovat vastanneet kunnat. Uudistuksen tavoitteena on valtakunnan tasolla yhdenmukainen käytäntö samalla, kun palvelujen rahoitusvastuu siirretään valtiolle. Kelan tehtävänä tulee olemaan palveluiden järjestäminen ja kustannusten korvaaminen. Valtio osoittaa määrärahat tehtävään. Asiakkaiden oikeudet tulkkien käyttöön säilyvät ennallaan. (Kelan tiedote Tulevaisuus ja tulkkien työelämä -seminaarista 09.05.2008)

Lisätietoja:
Kari Vilkama, Kelassa asiaa valmistelevan työryhmän puheenjohtaja
Tuula Levomäki, Kelassa asiaa valmistelevan työryhmän sihteeri