Haluatko kirjoitustulkiksi?
Kirjoitustulkkikoulutuksen laajuus on 30 opintopistettä. Koulutus kestää noin vuoden. Koulutus toteutetaan monimuoto-opetuksena.
Koulutukseen pääsyn edellytyksenä on
- vähintään 6000 lyöntiä/puoli tuntia -lyöntinopeus
- hyvä suomen kielen taito
- selkeä suullinen ilmaisu sekä
- hyvä kuulo.
Vaadittavat taidot testataan koulutuksen alussa. Opinnot muodostuvat lähiopetusjaksoista sekä itsenäisistä tehtävistä lähijaksojen välillä.
Koulutuksen kautta perusammattitaito
Koulutus antaa valmiudet toimia kirjoitustulkkina huonokuuloisten ja kuuroutuneiden lisäksi viittomakielisille kuuroille sekä kuurosokeille henkilöille.
Kirjoitustulkkikoulutuksessa pääpaino on kirjoitusnopeuden harjoittamisella. Pelkkä nopeus ei kuitenkaan riitä, vaan kirjoitustulkin on osattava myös tiivistämisen ja tulkkauksen keinoja. Tulkilla tulee olla myös hyvä yleissivistys, asiakasryhmien tuntemus, tilannetaju ja yhteistyötaidot.
Koulutuksen sisältö
Koulutus sisältää mm. kielen sisäisen kääntämisen (tulkkauksen) opintoja sekä opintoja puheen tuottamisesta kirjalliseen muotoon.
Muita koulutuksessa käsiteltäviä sisältöjä ovat
- asiakasryhmien tuntemus
- opastus kuurosokeille
- tulkkauksen etiikka
- tulkkauspalvelu
- kommunikaatio eri asiakasryhmien kanssa
- asiakaspalvelu
- tulkkausharjoitukset ja
- kirjoitusnopeuden kehittäminen.
Koulutuksen lopuksi tulkkirekisterikoe
Koulutuksen aikana kirjoitusnopeus pyritään nostamaan yli 9000 merkkiin/30 min, joka on tulkkirekisteriin pääsyn edellytys. Koulutuksen päätteeksi järjestetään kirjoitustulkeille tarkoitettu tulkkirekisterikoe, jonka läpäisseet pääsevät kirjoitustulkkirekisteriin ja voivat toimia kirjoitustulkkeina.